Sari Järn
Olen syntynyt Helsingin maalaiskunnassa, pienessä Askiston kylässä elokuun alussa 1964. Nykyisin tuo kylä on vantaalainen lähiö. Lapsuuden perheeni oli pieni, siihen kuului vanhemmat ja miltei kolmetoistavuotta vanhempi isosiskoni. Isäni oli Viipurin evakkoja ja äitini hämäläisen kommunistin tytär. Evakkotaival toi isäni perheen Lahteen, jossa vanhempani sitten toisensa kohtasivat.
Pikkutyttönä piirsin itselleni huoneentaulun, jossa luki: ”Oma taakka on kannettava”. Monenlaista taakkaa on tullut kannettua, liikakiloista massiivisiin taloudellisiin huoliin. Tuo samainen pieni tyttö sävelsi itselleen oman tunnuskappaleen: ”Joutukaa, joutukaa”. Joutumisella tarkoitin kiireesti asioihin tarttumista. Kun ryhdyn jotain tosissani tekemään, olen joutuisa Järn.
Olenkin jouduttanut monia asioita. Olen aloittanut työnteon kymmenvuotiaana ystäväni vanhempien kirjansitomossa – pennipalkalla, opiskellut aikuisena uusia ammatteja, lukenut ja kirjoittanut paljon.
Vaikka olen saanut käydä sitä kuuluisaa ”elämän kovaa koulua”, olen hankkinut myös ihan oikeita opintopisteitä: https://sarijarn.com/koulutus-ja-osaaminen/ Olen rautainen tietopalvelualan ammattilainen.
Työskentelen parhaillaan kirjastonhoitajana Varkauden kirjastossa. Sitä ennen Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa TKI-asiantuntijana vuosina 2021-2023. Sitä ennen työskentelin Joroisissa kirjastonhoitajana.
Ennen Joroisiin muuttoa työskentelin informaatikkona lehtitalossa seitsemän vuoden ajan. Siirryin median pariin Mikkelin ammattikorkeakoulusta, jossa työskentelin asiantuntijana sähköisen arkistoinnin hankkeissa .